Kolmen maisematien taktiikalla rannikkoa alas – Helgelandkysten, Atlanterhavsveien ja Trollstigen – Geiranger

Norja oli ollut toiveissani jo pitkään ja vihdoin elokuun alussa 2021 ylitin Norjan ja Ruotsin rajan. Lähestyessäni rajaa tiesin, että valintani oli oikea. Maisemat olivat huikeat. Lähdin aamupäivällä ajamaan Torniosta ja illansuussa saavuin rajalle Junkerdaleniin. 

Junkerdalen on suht keskellä Norjaa. Alunperin tarkoitukseni oli lähteä kohti pohjoista, mutta halusin nähdä myös eteläisempää Norjaa, joten päätin käydä ensin siellä. En oikein tiennyt mitä täällä suunnassa oli, mutta innostuin heti, kun tajusin näiltä nurkilta lähtevän yhden Norjan kuuluisimmista maisemareiteistä. Sen varrella saisin varmasti hyvän ensikosketuksen maisemiin.

Päädyin seuraavan viikon aikana ajamaan kolme eri maisemareittiä, yli 1500 kilometriä Bodosta Bergeniin. 1500 kilometriä ei suomalaisista kuulosta miltään, mutta täällä Norjassa se on paljon, varsinkin kun nuo reitit kulkivat vuorien ja vuonojen alueella. Ajaminen on hidasta vuoristoteillä ja vähän väliä vuono ylitetään lautalla.

Kerron lopussa käytännön vinkkejä sekä kokemuksiani norjasta ja norjalaisista, mutta ensin ne reitit.

Helgelandkysten

Tämä tie oli ensikosketukseni Norjaan ja paremmin ei olisi voinut alkaa. Maisemat olivat todella kauniit ja matkan varrella oli hienoja nähtävyyksiä. Reitti lähti suht läheltä rajanylityspaikkaani  Bodon alapuolelta ja kulkee noin 450 kilometriä etelään rannikkoa pitkin Holmiin. Pääsääntöisesti reitti kulkee tietä nro Fv17. Tällä reitillä, kuten muillakin on ruskeita sykkyrämerkkejä reitin merkiksi, itse seurasin kuitenkin reittiä googlemapsin avulla. Matkalla on kuusi lauttamatkaa. Lisävinkkejä lauttamatkoille tämän artikkelin lopusta. 

Aikaa matkaan kannattaa varata useampi päivä. Itse vietin reitillä 4 yötä, koska halusin pysähdellä ja ihmetellä paikkoja mahdollisimman paljon. 

Tämän reitin varrella oli aikaisemmin postaamani Stottvaerin ympäri – Ensikosketus luontoon Norjassa, Svartisen – Ensimmäistä kertaa jäätiköllä, toivottavasti ei viimeistä. ja Torghatten- vuoressa on reikä! Näistä ainakin Svartisen on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. 

Helgelandkystenin ajettuani pysähdyin ihastelemaan Trondheimiä ennen seuraavaa reittiä. Trondheim oli mukava stoppi, mutta ei siitä moneksi päiväksi olisi iloa riittänyt.

Atlanterhavsveien

Seuraava ajopätkä oli paljon lyhyempi, Atlantinväylä. Reitti lähtee Kristiansundin vierestä Kårvägista ja kulkee ihan rannan tuntumassa noin 40 kilometriä Budiin (tie nro 64) Matkan pituudesta ja päätepisteistä on monta versiota, jossain reitiksi laskettiin vaan 8 kilometrin pituinen matka jossa pitkät sillat yhdistävät pienet saaret toisiinsa. 

Tämä pätkä oli vähän njääh… jätti vähän kylmäksi. Rakastan merta ja saaristoja, mutta tämä ei tarjonnut mitään kummallista. Olen kesällä könynnyt paljon rannikkoa Suomessa ja ne maisemat voittavat tämän helposti. En ollut juurikaan tutkinut matkan varrella olevia nähtävyyksiä etukäteen, joten saatoinhan ajaa vaan onneni ohi. Tämä pätkä pitäisi kaiken lisäksi ajaa myrskyssä. Silloin se on kuulema parhaimmillaan ja vaarallisimmillaan. Nyt sää oli tylsän harmaa, mutta tyyni.

Trollstigen – Geiranger

Nyt päästiin taas asiaan ja lättänään maahan tottuneelle suomalaiselle tämä pätkä oli huikea kokemus. Tämä maisemareitti kulkee tietä nro 63 ja yhdistää kaksi nähtävyyttä toisiinsa. Trollstigenin vuoristotie on itsestään nähtävyys ja Geirangerin vuono on yksi norjan kuuluisin ja kauneimmaksi kehuttu vuono. 

Päivä oli taas pilvinen ja välillä matkan varrella satoikin. Jouduin ajamaan tämän pätkän vähän hätäisesti, koska pidempi sadejakso oli saapumassa ja halusin päästä Bergeniin parkkiin sadetta pitämään. 

Trollstigenin vuoristotie oli säästä huolimatta upea kokemus. Minun pikkuautollani ja automaattivaihteilla täällä ei ollut mitään hätää. Ilmeisesti isoilla matkailuautoilla ja huonoilla kytkimillä täällä saattaa tulla haasteita. Välillä kyllä hirvitti, kun vastaan tuli turistibussi ja mietin kauhuissani kummasta tulee pahemmin runtua, bussiin vai vuoreen osumisesta. 

Tiellä maisemat olivat huikaisevat. Serpentiinitie mutkitteli jylhien kallioden välissä ja joka puolella jylisi isot vesiputoukset. Sain ajaa onneksi rauhassa tietä ylös ja takanani ei tullut ketään, joten sain pysähdeltyä ihmettelemään vesiputousten jylinää.

Trollstigenin jälkeen matka jatkuu vuoristoa pitkin kohti Geirangerin vuonoa. Matkalla oli alavampia kohtia, jossa oltiinkin yhtäkkiä pilvien alapuolella. Maisema oli todella mielenkiintoinen kun pilvet roikkuivat huippujen päällä ja ympärilleen katsoessa näki kaikkea rankkasateista aurinkoon. Ei tarvise paistaa aurinko, että maisema olisi kaunis. 

Seuraavaksi saavuin Geirangerille, serpentiinitie alas vuonolle oli upea. Vesi täällä on niin syvän sinistä. Itse vuono oli hienoinen pettymys. Se on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi ja onhan se toki kaunis. Mutta olin nähnyt vastaavia ja omasta mielestäni vielä kauniimpia matkallani jo usean päivän ajan. 

Päätin antaa vuonolle vielä mahdollisuuden ja tuuppasin autoni laivan kyytiin satamassa, kun sellaisen sattui olemaan juuri lähdössä Hellesyltiin. Lautta ei kuulunut Norjan normaaleihin lauttayhteyksiin, vaan sitä operoi yksityinen yritys ja reitti oli puhtaasti turisteja varten. Hintakin oli sen mukainen, yhden tunnin lauttamatkasta sai pulittaa 67€ autolta. Päätin kuitenkin satsata tähän, koska matkalla näkisi kuuluisan 7 sisaren vesiputoksen, jota ilmeisesti ei näy miltään tieltä. Missasin jo sisarusten vuoret pilvien takia, joten annoin heille vielä mahdollisuuden. 

Niin hyvä kuin samaa nimeä kantava kirjasarja onkin, pettivät nämä tytönhupakot taas. Ilmeisesti parhaimmillaan putoukset ovat vaikuttavat, mutta nyt sieltä lirisi vaan muutamasta kohtaa pari pahaista puroa. Kaikilla meillä on kuivat kautemme, eipä siinä.

Geirangerin jälkeen halusin vielä nähdä lähettyvillä olevan turkoosin vuoristojärven Lovatnetin. Tarkoitukseni oli jalkautua siellä kunnon kävelylle koko päivän autossa istumisen jälkeen, mutta matkaan oli mennyt aikaa pidempään kun kuvittelin ja illaksi luvattu sade alkoi uhata. Kävin kuitenkin ajamassa ja ihastelemassa järveä. Nyt jo jatkuvaksi muuttuneen sateen, todella kapeiden teiden ja pysähdyspaikkojen vähyyden takia piipahdukseni jäi todella lyhyeksi ja harmitti kun en päässyt täällä jalkautumaan kunnolla. Mutta olihan se upea. Tänne jos tulee, kannattaa varautua aika haastaviin ajo-olosuhteisiin. Tie on todella kapea, monissa paikoissa ohittaminen on mahdotonta ja levennykset ovat todella kaukana toisistaan.

Koska 3 vuorokautta kestävä saderintama oli jo päälläni, päätin ajaa vielä illan päälle 5h ajon Bergeniin. 3 yötä yhdessä paikassa ilman kummempia suunnitelmia kuulosti hyvältä vaihtelulta jatkuvalle autossaolemiselle.

13 tunnin ajelupäivän jälkeen saavuin väsyneenä sateiseen ja pimeään Bergeniin. Päivä oli rankka, mutta hieno kokemus. Näin pitkä ajo ei ole ollenkaan puuduttavaa, kun kokoajan saa olla valppaana kapeilla vuoristoteillä ja maisemat ovat koko ajan henkeäsalpaavan kauniit.

Näin kului ensimmäinen viikkoni Norjassa. Ajaen, maisemia ihastellen ja minulle uutta maata ihmetellen. Kyllähän täällä viihtyy. Maisemareittien ajaminen oli hyvä ratkaisu alkuun, niiden avulla pääsi helposti homman juoneen kiinni, kun ei tarvinnut itse miettiä mihin seuraavaksi. Mutta kieltämättä kolme reittiä oli riittävästi ja nyt täytyy keksiä jotain hieman muuta.

Lautat Norjassa

Alkumatkasta googlailin lauttojen aikatauluja ahkerasti. Äkkiä kuitenkin opin, että parempi vaan ajaa sataman jonoon, lähtee kun lähtee. Varsinkin jos ei ole kiire tai varhainen aamu tai myöhäinen ilta. Jos lautan aikataulut haluaa tietää etukäteen, ne löytyy helposti googlaamalla lähtö- ja päätepiste. 

Jos jossain on lautta, se on siinä syystä. Vaikka lauttaa joutuisikin odottamaan, on se varmasti nopeampi kun maata pitkin kiertämällä, jos kiertoteitä ylipäänsäkään on. Lauttamatkat on sitäpaitsi hyvää aikaa vähän venytellä istumisen jälkeen ja suurimmasta osasta lauttoja (myös lyhyimmillä matkoilla) lautasta löytyy kahvila ja wc. Lauttamatkat kestivät minun reitilläni 15-60 minuuttia.

Jos pitää keretä johonkin tiettyyn lauttaan, täytyy siellä olla ajoissa. Itselleni kävi niin, että olin 15 minuuttia ennen lähtöä satamassa, mutta lautta olikin jo kerennyt lähteä, koska se oli täynnä. Vaan kerran jäin jonoon, enkä mahtunutkaan lauttaan. Jonotussysteemi on hyvin selkeä. Jokaisessa rannassa on selkeät kyltit mihin lautta menee (suurimmassa osassa on vaan yksi kohde) Satamassa on yleensä useampi kaista, jotta jonot ei tuki teitä. Kaistat on selkeästi numeroitu, eli jos 1 kaista on jo täynnä, aja numeroon kaksi jne. Autot pääsevät lauttaan luonnollisestikin kaistojen numerojärjestyksessä.

Lauttamaksut hoidetaan siten, että lautahenkilökunta kuvaa kaikkien rekisterinumerot kännykällä ja lasku tulee sähköpostilla. Tai ainakin luulen niin. Tietulleja ja siltamaksuja varten kannattaa rekisteröityä Euro Parking Collection -palveluun, jotta laskun saa koosteena sähköpostiin, eikä paperilaskuna yksi kerrallaan postilaatikkoon. Jostain luin että myös lauttamaksut saa sitä kautta, mutta mistään en ole saanut tälle vahvistusta. Ehkä lauttamaksut tipahtelevan postilaatikkooni syksyn mittaan, yhtään matkaa en nimittäin vielä ole maksanut. Päivitän tänne tilanteen kun se selviää. 

Käteviä sovelluksia Norjassa matkatessa

Yr.no sääpalvelua käytän kotonakin, mutta täällä se on ollut jatkuvassa käytössä. Minua on varoiteltu, että säätilaa Norjassa ei voi ennustaa, sateet tulevat ja menevät satunnaisesti ja seuraavan nyppylän takana sää jo vaihtuu. Tähän mennessä yr.no on kuitenkin ollut hyvinkin tarkka.

Ut.no on hyvä appi etsimään ulkoilureittejä. Niitä on joka nurkan takana. Kannattaa kuitenkin muistaa, että norjalaiset ovat kovia poikia vaeltamaan, joten heidän aika-arvionsa ja vaikeustasot on meille pullomössösuomalaisille alakanttiin. Ja tähän mennessä en ainakaan ole onnistunut vaihtamaan kieltä apista, joten vähän hankalaa on tulkkaaminen välillä. Esimerkin epäonnistuneesta ut.no reitin analysoinnista voit lukea täältä 

Epävakaisten säiden takia olen nukkunut pääsääntöisesti hotelleissa, mutta muutaman yön olen viettänyt teltassa. Tienvarressa yöpyminen on täällä todella yleistä, etenkin matkailuautoja on joka paikassa parkissa. Juurikin markailuautoille tarkoitettu Park4night -sovellus on loistava myös telttapaikkojen löytämiseen. Tuntuu että jossain paikoissa, ihan jokainen soppi johon vaan voi matkailuauton tuupata, on siellä esitelty. Yleensä niissä on kuvia ja selityksiä, joiden perusteella voi hyvin päätellä sopiiko paikka myös telttailuun. 

Norjalaiset ovat selvästikin kovin digitalisoitunutta sakkia, liekkö korona ajanut kansaa välttelemään sosiaalisia lähikontakteja ja siirtämään kaiken sovellusten tehtäväksi. Useammassa paikassa olen törmännyt siihen, että ruoka tai majoitus pitäisi maksaa Vipps-sovelluksen avulla. Eipä siinä, maksaisinhan minä, mutta kun sinne rekisteröityäkseen pitäisi olla norjalainen sotunumero. 

Ravintoloissa ja baareissa ei tilauksia välttämättä saa tehtyä ollenkaan henkilökunnan kautta. Kaikki tapahtuu sovellusten avulla. Pöydissä on qr-koodit, jotka lukemalla pääsee kyseisen ravintolan saitille, jossa tilaus ja maksaminen tapahtuu. Alkuun tämä vähän ärsytti, mutta nyt kun siihen on tottunut, on se itse asiassa aika kätevää. Bergenissä ainakin osassa ravintoloista pitää myös samaan tapaa rekisteroityä läsnäolevaksi, jotta koronatapauksen sattuessa kaikki ravintolan asiakkaat saadaan helposti kiinni. Paljon olisi Suomella tästä opittavaa.

Ensivaikutelma norjalaisista

Norjalaisista jää ehdottomasti ensimmäisenä mieleen ystävällisyys. Eivät ole mitenkään tungettelevaisia, mutta jos heidän kanssaan juttelee, ovat hyvin ystävällisiä, auttavaisia ja kohteliaita. Pelkäsin vähän tänne tullessa, että mitenhän minuun suhtaudutaan, kun Suomi on minun matkani aikana pohjoismaista pahimmassa tilanteessa koronan takia. Meinasin jo, että laitan varmuudenvuoksi otsaani tarran: 2. rokotusta saatu! Mutta mitään negatiivista en ole kokenut. 

Suurin osa norjalaisista puhuu hyvää ja selkeää englantia, mutta eivät aina välttämättä käytä sitä, vaan jatkavat iloisesti osittain norjaksi asiointia. Tähän asti tästä ei ole koitunut isoja ongelmia, jopa minun umpisurkealla ruotsinkielentaidollani ymmärtää pääosat tarinasta. Ruokalistojen kanssa on ollut vähän haasteita, kun niitä harvoin saa englanniksi, mutta aina niistä sanan sieltä, toisen täältä tajuaa. Ja tuleepahan tilattua ennakkoluulottomasti kaikkea uutta, kun ei tajua mitä tilaa. 

Olen tavannut jo kaksi norjalaista baarimikkoa, jotka alkoivat rupatella innoissaan aikaisemmasta työstään Finnmatkoilla, kun kuulivat minun olevan suomesta. Tai itseasiassa toinen heistä tunnisti aksentistani, että olen suomalainen. Itselleni tämä Norjan ja Finnmatkojen yhteys ei vielä selvinnyt, mutta innokkaana esittelivät suomenkielentaitojaan. Toiselta sujui oikein mallikkaasti vieläkin: tervetuloa kaikki lapset! En tiedä kuinka paljon siitä on hyötyä nykyisessä pestissä viikinkiravintolan tarjoilijana, mutta vastatkaa vaan iloisesti kiitos, jos teille näin Bergeniläisessä ravintolassa toivotetaan.