Slovenia – Triglavin kansallispuisto.

Edellisessä postauksessani pääsimme vihdoin Sloveniaan, joka oli luontokohteidensa takia roikkunut listojeni kärjessä jo pitkään. Olin lukenut jostain, että Slovenian ympäri menisi jokin reitti, jonka varrella oli hienoja kohteita. Asiaa nyt hieman enemmän tutkittuani, melkein kaikki löytämäni kohteet sijaitsivatkin aika pienellä alueella Triglavin kansallispuistossa Luoteis-Sloveniassa. Kohteet olivat ympäri kansallispuistoa ja sen keskellä oli isoja vuoria, joten sen kiertämisessä riittäisi ihan kylliksi ajelua ja puuhaa. 

Bovec ja Soca-joki

Ensimmäinen kohteemme oli kansallispuiston luoteiskulmassa sijaitseva pieni kylä nimeltä Bovac. Tänne meidät veti maan kauneimmaksi mainostettu Soca-joki. Vaikka vesi kuulemma oli joessa huomattavasti normaalia matalammalla, ei se vähentänyt sen kauneutta ja kirkkautta. Ensimmäinen aamu-uinti joessa sai meidän ihastumaan siihen heti, miten vesi voi olla niin kirkasta ja jopa luonnottoman turkoosia. Joskin hihkuntaa ja kiljuntaa aiheutti kieltämättä enemmänkin veden kylmyys. Joki virtaa suoraan vuorilta ja sen kyllä aamulämpimällä iholla huomasi. 

Olin edellisessä kohteessa suorittanut hieman kyseenalaisen alastulon Planican lentomäessä, tai rehellisesti sanottuna sen parkkipaikalla, joten polveni äksyili minulle sen verran, että päätin jättää tänne suunnitellun raftingin väliin. Matkakumppanini kävi meloskelemassa urhoollisesti koskissa ja vaikka vettä olikin vähän, oli reissu ollut ehdottomasti käymisen arvoinen. 

Bovec on hyvin pieni paikka, mutta siellä kannattaa ehdottomasti käydä, erityisesti jos raftingin ja canyoningin kaltaiset vesihöpöstelyt kiinnostaa. Tai ihan vaan pelkkä joen varrella käpsyttely ja uiminen. Sellainen varoituksen sananen paikasta, että pahimman turistikauden aikana kuulemma kylään johtavat vuoristotiet tukkeutuvat pahasti ja logistiikka siellä muuttuu hyvinkin hitaaksi ja nihkeäksi. Mutta ainakin kesäkuussa paikkassa oli vielä hyvinkin rauhallista. 

Bled ja Bohinj

Bled järvi oli etukäteen yksi niistä kohteista, joita odotin eniten. Mutta tässä kohtaa jouduin ikäväkseni toteamaan joutuneeni hyvin rajattujen somekuvien harhaanjohtamaksi. Eikä saa ymmärtää väärin, järvi oli todella kaunis ja sen ympärillä oleva kylä on varmasti monelle unelmien lomakohde, mutta mikään luontokohde se ei ole. Bledin ympärikävely on kuulemma hieno kokemus, mutta jätin sen suosiolla väliin, koska jouduin ajamaan sen toisen puolen todella moneen kertaan ja joka kerran liikenne oli yhtä kaaosta. Järven toisella puolella menee hyvin vilkas ja kapea tie, jossa suhaavat suloisena sekamelskana autot, moottoripyörät, kävelijät ja pyöräilijät. Tie menee ihan rannan tuntumassa ja tien ja veden välissä oleva pieni rantakaistale oli mustanaan ihmisiä. Toki siellä oli myös paljon kivanoloisia ravintoloita ja baareja, joten jollekin tämä on varmasti todellakin ihanteellinen kohde. Me päädyimme vaan ajamaan ohi. 

Bledistä vähän matkan päässä samaa tietä ajaessa tulee vuoristojärvi Bohinj. Nyt päästiin luonnon puolesta jo asiaan, mutta muut seikat sitten eivät olleetkaan meidän puolellamme. Tiesimme Bohinjin rannassa olevan leirintäalueen olevan hyvin suosittu ja puskaparkkeillu on näillä seuduilla ehdottoman kielletty. Enkä yhtään ihmettele, niin paljon paikassa liikkuu porukkaa. Koitimme ajoittaa saapumisemme niin aikaiseksi, että saisimme vielä leirintäalueelta paikan, mutta portilla vastaus oli tyly, ei toivoakaan. Kieltämättä leirintäalue ei näyttänyt kauhean viihtyisältä. Se oli täyteen tupattu ja autot olivat sikin sokin suht pienessä tilassa ja näytti siltä, että osan autot olivat niin kenossa, että kiilojen sijaan saisi toisia autoja tukena, jos tahtoisi saada kotinsa edes jotenkuten suoraksi. Lähin vapaa leirintäalue oli aika kaukana ja vesisade oli saapumassa, joten totesimme parhaaksi luovuttaa tämän kohteen osalta tällä kertaa. 

Paikka jäi kuitenkin kaivelemaan takaraivoon ja palasin sinne viikkoa myöhemmin. Käväisin välissä viemässä matkatoverini Zagrebin lentokentälle ja tein pikavisiitin Kroatiaan. Tällä uudella yrittämällä jäin suosiolla vähän kauemmas leirintäalueelle ja päätin päästää koko matkan kahleissa olleen Jopon vihdoin irti. Ensimmäisenä lähdin vierailemaan Vogelin laskettelukeskukselle, siellä oli näin kesäaikaankin toimiva gondolihissi, jolla pääsisi ihailemaan maisemia ylhäältäpäin. Heti pari kilometriä poljettuani tajusin, että sen oikeinkin pätevän gravelpyörän vaihtaminen tähän ruostekasaan oli pahempaa, kuin naaman vaihtaminen apinan kanssa. Taisin vaihtaa kermaleivoksen nuivaan rusinakänttyyn. Muut ajelivat hienoilla maantiepyörillään tai sähköpyörillään ja minä mennä tömpsötin pomppivalla ja kitisevällä oranssilla rotiskollani. Tiet ovat noilla seuduilla aika kapeat ja mäkiset, joten ihan muutaman kerran sain ylämäessä taakseni autojonon. Alamäissä tuntui, että pyörä leviää alta hetkenä minä hyvänsä tai vähintäänkin siitä irtoaa rengas. Olin ajatellut mielessäni, kuinka ajelen hameen helmat hulmuten jopollani kauniiden pikkukaupunkien kaduilla ja viinitilan lehmuskujalla, mutta taisin unohtaa tämän puolen asiasta. Pyörällä olisi hyvä päästä myös pidempiä matkoja ja pärjätä myös vuoristoseutujen mäkisillä osuuksilla. Jotenkin tuntui, että kaikilla muilla on sähköpyörät. Toisaalta eipähän tarvitse perillä kävellä niin paljoa päivän urheiluannoksen eteen. 

Pääsin kuitenkin ehjänä perille ja hissillä ylös. Maisemat olivat kieltämättä upeat. Huomasin kuitenkin nopeasti, miten erosin kanssaturisteista. Muut kuvasivat maisemaa, minä maisematasannetta. Olihan se maisemakin toki hieno, mutta minua kiinnosti enemmän se, miten pelottava ritilällä oli seistä. Ja kun muut kuvasivat vuoria, minä kuvasin lehmiä. 

Seuraaviksi päiviksi oli luvattu sadetta ja tuumasin, että tuolla Jopolla ajaminen näissä mäissä on tuskaista ja yhä paremmaksi se varmaan muuttuisi, jos sen tekisi kaatosateessa. Näinpä päädyin varamaan itselleni hotellimajoituksen. Saattaisihan se olla ihan hauska nukkua välillä ihan oikeassa sängyssä ja käydä kunnon suihkussa. Hotelli oli juuri siellä, mistä pääsi vaellusreiteille, joten se sopi suunnitelmiin loistavasti. Parkkeerasin siis Pösilön nukkumaan puun alle itsekseen. Saapa tuokin vähän omaa aikaa. 

Ensimmäisen hotelliyön jälkeen muistin, miten tympeitä hotellit on. Olen viimeisen vuoden aikana reissatessani nähnyt ihan liian monta hotellia ja oli hauska huomata, että minulla on koti-ikävä. Ei siis kotikotiin vaan pösilöön. Siellä on paljon kotoisampi nukkua ja olla. Vietin kuitenkin pari päivää erossa Pösilöstä. Ennen sateiden alkamista kerkesin käydä katsomassa vesiputousta. Aika hikistä hommaa oli kivuta mäkeä ylös, matkaa alhaalta tuli noin 4,5 km ja se luonnollisestikin oli pelkkää ylämäkeä. Autolla olisi päässyt huomattavasti lähemmäs, mutta en viitsinyt lähteä Pösilöllä ahtaalle tielle, kun tiesin siellä olevan paljon väkeä. Itse vesiputous ei ollut kummoinen ja paikka oli täynnä ihmisiä, mutta matkalla oli kauniita maisemia. Parkkipaikalta matkaa ylös ei ole kuin kilometri, mutta se on pelkkiä portaita, joten ihan hetkessä siellä ei hilpaista. 

Paluumatkalla se kaivattu sadekuuro vihdoin tuli ja viilensi ilman. Ei tehnyt yhtään pahaa, olihan tätä hellettä jo kestänytkin aika pitkään. Hotellini sijaitsi paikassa, jossa ei ollut oikeastaan mitään. Pari hotellia ja kaaosmainen leirintäalue. Kylä sijaitsee toisessa päässä järveä, käväisin siellä kaupassa järvellä seilaavalla turistipaatilla. Ei mikään halvin mahdollinen kulkuväline, mutta sainpahan matkalla pari hauskaa faktaa paikasta. Bohinj-nimi tarkoittaa kuulemma jumalan maata. Luodessaan maailmaa jumala oli kuulemma salaa askarrellut salaiseen koloseen täydellisen paratiisin, johon aikoi itse vetäytyä viettämään leppoisia eläkepäiviään. Jaellessaan asuinpaikkoja ihmisille, hänelle sattui kuitenkin pieni kömmähdys. Kun kaikki maat oli jaettu, huomasi tämä hieman hutiloiden hommaa hoitanut luoja, että varaston nurkkaan oli jäänyt pieni joukko ihmisiä. Mitäs noille nyt tehdään, tuumasi hän? Kun kaikkialla oli jo täyttä, oli jumalan pakko antaa eläkepäiviään varten tekemänsä paikka näille poloisille. Ei kai niitä sinne varaston hyllyllekään voinut jättää pölyttymään. Järven päädyssä oleva paikka, jossa hotellini sijaitsi, tarkoitti kuulemma maailmanloppua. Kylä sijaitsi tien päässä ja sen takana kohosivat vuoret, joten päätin ajatella, että tämä nimitys tuli siitä, että tämän pidemmälle ei pääse, eikä tämä olisi mikään karmiva ennustus. 

Vintgarin rotko

Kun matkatoverini oli vielä mukana ja Bohinjin tutkimisemme ei onnistunut, törmäsin kivannäköisiin kuviin joesta, joka kulkee rotkossa. Päätimme lähteä tutustumaan siihen ja se itseasiassa osoittautuikin yhdeksi paikan hienoimmista paikoista. Vintgarin rotkon alkupää sijaitsee Bledin lähistöllä, mutta sinne menevät tiet vaikuttivat olevan Bledin päässä suljettuna. Paikkaa pääsi kuitenkin lähestymään myös toisesta suunnasta, joten ajoimme lenkin ja kiersimme kauimmaiselle parkkipaikalle. Sieltä jouduimme kävelemään metsiä pitkin alkuun, koska ihan fiksusti itse rotkoon tutustuessa sai reitin kulkea vaan yhteensuuntaan. Rotko itsessään on 1,6 kilometriä pitkä. Paikassa kuljetaan puusiltoja pitkin ja ne varmasti tukkeutuisivat ikävästi, jos ihmiset kulkisivat kumpaankin suuntaa. 

Tälle paikalle annoimme ehdottamasti Jakareiden suositusmerkin. Paikka oli todella hieno. Vesi oli aivan uskomattoman väristä ja kalliot ympärillä upeita. Matkan teko oli aika hidasta, kun joka kohdassa teki mieli ottaa kuvia. Matkatoverini joka ymmärtää kuvaamisesta paljon, keskittyi kuvaamaan maisemia ja minä sitä, kun hän kyykki kuvia ottamassa. Hihittelin itsekseni, että se näyttää kuvissa siltä, että on kyykkypissalla. Välillä oma huumorintajuni meinaa tainnuttaa jopa minut itseni. 

Sää ei ollut mitä parhain ja ihan loppuvaiheessa alkoi sataa. Ensin vähän, sitten vähän enemmän ja lopulta hanat olivat kaakossa. Olimme lopulta kuin uitettuja koiria. Mutta suihku se on luonnonsuihkukin.

Tolmin

Viimeinen Slovenian kohteeni oli Tolmin, pikkukaupunki kansallispuiston vuoren eteläpuolella. Edellisestä rotkosta innostuneena suuntasin heti täällä olevalle olevalle Tolminin rotkolle. Kaunis paikka kieltämättä, mutta ei mielestäni Vintgarin rotkon veroinen. Toki syynä voi olla se, että olin nähnyt Vintgarin ensin. Täällä vesi ei näytellyt niin isoa osaa, reitti ei kulkenut kovinkaan pitkää matkaa joen vartta, vaan se oli rakennettu suht pienen paikan ympärille. Kalliomuodostelmat olivat täällä hienoja ja veden sijaan katse keskittyi enemmän niihin. 

Reitin varrelle oli kerätty useita erilaisia nähtävyyksiä, jotka minun mielestäni olivat osa hieman väkisin ohjelmaan ängettyjä, kallioiden väliin kiilautunut pieni sammaleinen kivi. No kai se on nähtävyys tuokin. Kiva että kipusin tänne sitä katsomaan. Yhdessä vaiheessa onnistuin kävelemään hutiin ja kapusin hankalakulkuista polkua ihan turhaan ylös mäelle. En jaksanut katsella lipunmyynnistä saamaani karttaa, koska iloinen täti-ihminen siellä oli mainostanut, että reitti ja sen varrella olevat nähtävyydet on hyvin maastoon merkitty. Huikkasi vielä iloisesti suomeksi kiitokset, kun toivotin hänelle hyvää päivän jatkoa. Pointsit asiakaspalvelusta, mutta ei niistä reittimerkinnöistä. En ollut ihan ainoa, joka tämän virheen oli tehnyt. Seisoskelimme usean ihmisen voimin hikisenä mäen päällä ihmettelemässä, että mitä täällä pitikään olla. Kävi ilmi, että se riippusilta oli se nähtävyys itsessään ja sen alla liikkuvat kalat. Paikasta ei ollut tarkoituskaan mennä polkua eteenpäin. Pakko nostaa käsi virheen merkiksi ja tunnustaa, että takaisin kömmittyämme huomasimme alhaalla kyltin, että reitti päättyy tähän. 

Matka rotkolle oli ylämäkeä ja paikan päällä oli aika paljon portaita, joten olin aika hikinen ja väsynyt päästäni rotkolta takaisin kylille. Nyt oli pakko päästä uimaan ja tiesin, että aikaisemmin Bovecissa näkemämme Socajoki kulki myös täällä. Hikisissä aivoissani kimalteli kuva sen kauniista turkoosista ja vilvoittavasta vedestä. No se jäi kyllä tällä kertaa haavekuvaksi. Vähän matkan päässä oli kuulemma todella kaunis paikka, jossa Tolminjoki ja Socajoki yhdistyvät. Könysin epämääräisen työmaan yli päästäkseni sinne. Paikka ei kuitenkaan juurikaan säväyttänyt. Syynä taisi olla todella matalalla oleva vesi ja rantatöyräälle rakennettu festarilava. Kieltämättä hieno paikka pitää festareita, mutta uimiseen tästä paikasta ei nyt ollut. Jatkoin kulkua joen vartta pitkin ja koitin löytää sopivamman paikan. Vesi oli kuitenkin joka paikassa niin matalalla, että uimisesta ei tullut mitään. Hyvä kun nilkkaan asti oli vesi. Kömmin siis hikisenä leirintäalueen suihkuun. 

Hei hei Slovenia

Tolminin jälkeen totesin, että oli varmaan paras jatkaa matkaa ja jättää Slovenia taakse. Kohteena tämä oli hyvin erilainen, kun olin kuvitellut, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Paikalle kävi lopussa kuten usein käy, kaikkeen turtuu. Se viides kaunis järvi ja kuudes vuori, jolle nouset, eivät enää sykähdytäkkään kuten ne ensimmäiset. Jos tännepäin joskus arvoisa lukija eksyt, niin Vintgarin rotko, Bohinj-järvi ja Socajoki erityisesti Bovecin kohdalla ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Ja onhan ne maisemat ihan mahtavat ihan vaan ajella. Bledin ja Bohinjin alueelle jos menee, niin kannattaa varautua selvittämällä majoitukset etukäteen. 

Tolminin jälkeen kävin vielä ajelemassa keikan Slovenian viinialueella ja tankkasin autoon vähän juotavaa. Olin kuullut, että Slovenialaiset osaavat tämän homman ja kieltämättä ihan hyviä viinejä sieltä sattuikin mukaan. 

Kiitos Slovenia, tapaamme vielä, mutta nyt on aika jatkaa matkaa.