Kroatia – Plitvicen kansallispuisto
Yksi Euroopan kuuluisimmista kansallispuistoista, Kroatian pohjoisosassa sijaitseva Plitvice tuntui googlailun perusteella jakavan mielipiteitä. Osan mielestä se oli kaunein paikka maan päällä ja osa taas tilitti blogeissa pettymystään. Mietin pitkään, että lähdenkö käymään siellä. Lenkkiä tulisi useampi sata kilometriä, ja mitäs jos se onkin pettymys. Mutta kun tänne asti jo tultiin. Palasin lukemaan pahimmin pettyneiden blogeja ja huomasin, että pahimmat kritiikit kohdistuivatkin pilviseen säähän ja paikan huonoon ravintolatarjontaan. Siis että mitäkä? Siis huonot ravintolat. Kansallispuistossa. No just.
Päätin siis kuitenkin ohittaa negatiiviset arviot ja lähteä katsomaan. Monissa Euroopan kansallispuistoissa pitää muistaa, että paikat ovat hyvin erilaisia kun suomessa. Ihmisiä on enemmän ja paikat ovat huomattavasti vähemmän luonnontilaisia, kun mihin me olemme tottuneet. Löysin useita paikan reiteistä kertovia nettisivuja, jotenkin kaikki vaikuttivat hieman epäselviltä. Kaikkialla varoiteltiin ihmismassoista ja jonoista, päätin siis lähteä heti aamusta ja suunnata bussilla paikan viho viimeiseen nurkkaan ja lähteä rakentamaan sieltä. Paikka on jaettu kahteen osaan, alempiin ja ylempiin järviin. Halusin nähdä kaiken mahdollisen, joten reitti piti valita sen mukaan. Suuntaisin ylempien järvien luo ja palaisin sieltä kohti alkupistettä. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
Paikassa on kaksi sisäänkäyntiä. Leirintäalueeltani meni bussi suoraan paikan päälle. Se pysähtyi ensimmäisellä sisäänkäynnillä ja kaikki muut matkustajat jäivät pois. Koitin kysellä kuskilta, että jatkaako bussi matkaa toiselle sisäänkäynnille. Hetken toisillemme viittoiltuamme ja eri kieliä pölötettyämme päädyin istumaan takaisin bussiin ja matka jatkui kohti toista sisäänkäyntiä. Puiston omillakin busseilla tämän siirtymän olisi voinut tehdä.
Toinen sisäänkäynti oli ainakin tämän bussin jättöpaikasta hetken matkan päässä. En heti löytänyt viittoja puistoon, mutta aloin kävellä kohti loogisimmalta vaikuttavaa suuntaa ja hotellin vasemmalta puolelta löytyikin reitti. Päästyäni perille totesin ratkaisun olleen loistava. Edellisessä paikassa oli ollut paljon ihmisiä jonottamassa, täällä oli ihan tyhjää ja pääsin kävelemään suoraan lipputiskille. Seuraavaksi piti löytää vielä yksi kulkuneuvo. Kuvassa vihreät laatikot P1, P2 ja P3 ovat veneiden lähtöpaikkoja. S1, S2 ja S3 puiston omien bussien lähtöpaikkoja. Kaikki nämä siirtymät kuuluivat lipun hintaan. Huomasin lähelläni olevan juuri lähdössä olevan bussin. Sillä pääsisin sinne viimeiseen nurkkaukseen, johon olin suunnitellutkin meneväni.
Paikalla oli paljon karttoja ja ystävällisiä oppaita, joten etukäteisuunnitteluun ei välttämättä kannata tuhlata liikaa aikaa. Näin kartasta, että suunnitelmani mukaili selkeästi reittiä h. Reittiä oli loppujen lopulsi helppo seurata, joka paikassa oli kylttejä ja ne ohjasivat oikeaan suuntaan. Heti reitin alussa tajusin, että paikka on upea! Kansallispuisto koostuu useista järvistä, joiden välillä risteilee jokia, puroja ja koko paikka on täynnä vesiputouksia. Vesi oli taas ihan luonnottoman turkoosia. Reittejä menee välillä ristiin rastiin, mutta kun seuraa yhtä valittua kirjainta, näkee kyllä kaiken mahdollisen.
Paikassa kuljetaan kävelyä varten rakennetulla puusillalla. Siltä ei saa poistua ja suurimman osan ajasta se ei kyllä tulisi mieleenkään, sen verran märkää maasto on. Paikan ainut huono puoli oli se, että siellä ei saanut uida! Toki se on ymmärrettävää, koska paikassa käy miljoonia turisteja ja luonto ei kestäisi sellaista kulutusta. Mutta 35 asteen helle ja vieressä kohisevat vesiputoukset ja turkoosina välkehtivä vesi on kieltämättä vähän tuskastuttava yhdistelmä. Onneksi polku kierteli monissa kohdissa puiden varjossa, joten mitenkään tuskaisen kuuma siellä ei ollut.
Ylemmät järvet ovat alempia kavereitaan epäsuositumpia, jota en ymmärrä yhtään. Saattaa toki olla, että pidin niistä enemmän siksi, että siellä oli huomattavasti paljon rauhallisempaa ja vähemmän ihmisiä. Ensimmäisen jonon näin, kun kuljin lautalla ylemmiltä järviltä alemmille (väli P2 – P3) silloinkin jono oli toiseen suuntaan. Ilmeisesti siis suurin osa ihmisistä kulkee reitin kiltisti aloittaen sisäänkäynniltä
Alemmilla järvillä olikin sitten paljon enemmän väkeä ja erityisesti toiseen suuntaan kulkevat joutuivat välillä seisomaan jonossa. Osittain tämä johtui myös siitä, että vaikka alemmat järvet on pyritty tekemään esteettömiksi, ei paikka välttämättä ole helppo lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Portaita helpoimmilla reiteillä on vähän, mutta niitä on. Mutta mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Välillä vaan ruuhkautumat hirvittivät siksi, että ajoittan puusta rakennetulla sillalla ei ollut kaiteita. Sain säikäytettyä eräät suomalaiset pojat, kun he pohtivat tällaisessa kaiteettomassa kohdassa kävellessään, että mitäs jos törkkäis jonkun jorpakkoon. Eivät tietenkään tajunneet kenenkään ymmärtävän, joten hätkähtivät aikalailla, kun kiekasin heille heidäm ohitettuaan minut, että ette kai vaan minua suunnittelleen törkätä! Nauroin pojille ja tajusivat varmaan siitä, että vitsailin.
Tälle paikalle ehdottomasti mitä värikkäin ja äänekkäin papukaijamerkki! Pahimpina ruuhkakuukausina paikka saattaa toki olla aika täynnä, mutta ehdoton suositus silti.
