Espanja (ja vesitankinkorkki) jää taakse, ensimmäinen kohde Portugalissa- Passadicos Do Paiva

Passadicos Da Paivaa mainostettiin yhdeksi Portugalin mielenkiintoisimmaksi kävelyreitiksi. Nottiatuota… Pakko sanoa, että en nyt ihan kauheasti lämmennyt. Matkan varrella oli onneksi yksi maailman pisimmistä riippusilloista, Arouca 516, ja sen kokeminen pelasti reissun. Voi toki olla, että olin hieman väsynyt ja kärttyinen saapuessani paikalle, joten ehkä mielialani pilasi reissun. Otetaan siis ensin askel taaksepäin ja puretaan ensin pahin ärrinmurri pois.

Mikä halavattu siinä on, että tähän pieneen ihmislapseen ei ole tarttunut 44 vuoden aikana yhtään järkeä. Mä ymmärrän, että pienet lapset sählää ja säheltää, kun otsalohkossa on vielä kasvuvaraa, mutta että aikuista ihmistä ei voi päästää yksin mihinkään. Kuinka monta kertaa sulle on torvelo toitotettu, että vaikka mikä olisi, niin se auto on kierrettävä ajatuksen kanssa ennen lähtöä. Että ei esimerkiksi jää se vesitankin korkki sinne pyörätelineen päälle kun lähdet ajamaan. Ja mikä siinä on, että kotoa lähdettäessä pitää kaikkia ovia rämpätä varmuuden vuoksi seitsemääntoista kertaan, tarkistaa jääkaappi ja kahvinkeitin kolmetoista kertaa, tuijottaa uunia hysteerisenä 5 minuuttia ja vielä käydä kahteen kertaan ottamassa kuva kädestä kiukaan kivillä, vaikka sitä saunaa ei ole lämmitetty viikkoihin. Mut ans olla kun muuttaa autoon asumaan, niin homma leviää kun ne kuuluisat Jokisen eväsleivät. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Ja nytkin tarvittiin vaan yksi kerrostalonkokoinen asuntoauto peruuttamassa kohti, kupoli jumiin ja äkkiä alta pois. Sinne jäi korkki. 

Olin siis matkalla kohti Portugalin rajaa, kun huomasin, että vesitankki on apposen ammollaan ja korkkia ei näy missään. Eipä siinä, jesarilla vaan väliaikaisesti tankki kiinni ja caravan liikkeitä googlaamaan. Totesin tämän unohduksen maksavan minulle 3 tunnin ylimäärisen lenkin, mutta jos ajaisin jo illalla toisen puolikkaan, niin kerkeisin kyllä ajamaan seuraavana päivänä määränpäähäni Portugalin Areinhoon. Caravan liikkeen lähistöllä ei ollut tietenkään kovinkaan paljoa yöpaikkoja, joten pääsyin yöpymään bensa-aseman takapihalle ja heräilin yöllä vähän väliä ohi ajavien rekkojen täristäessä Pösilöä. Tää on tätä mahtavaa retkipakuelämää. #vanlife vaan… 

Sain kuitenkin vähän nukuttua ja heräsin aamulla ihanaan harmaaseen kaatosateeseen. Olin ylpeä itsestäni, kun olin varmistanut liikkeen aukioloajat etukäteen, ennen kuin ajoin 1,5 sinnepäin. Ja tarkistin oikein vielä, että tiistaina on pyhäpäivä, mutta maanantaina liike on auki. No ei tietenkään se ollut auki! Miksipä olisi ollut. Ja taas googlaamaan. Ja vielä vaan kauemmas on ajettava. Löysin lopulta ”Carava liikkeen” eli autotallin, jossa vanha paappa rassasi vanhaa, etäisesti ruosteen alta matkailuvaunuksi tunnistettavaa mökkyä. No paappahan ei tietenkään puhunut englantia, mutta aikamme viuhdottuamme, saimme asian selväksi. Ja sieltähän se löytyi, laatikoiden uumenista, ihka aito vesitankin korkki. Paappaa kovin nauratti, kun kiittelin häntä kaikilla mahdollisilla keksimilläni kielillä. Olin todella helpottunut, kun pitkän sateessa ajelun jälkeen korkki löytyi. Ja vielä sellainen lukittava versio.

Tämä osa tarinaa ei liity mitenkään tuohon Passadico Do Paivaan. Mutta piti vaan saada ulos systeemistä ja valottaa ärtymykseni ja väsymykseni alkulähdettä. Minulla oli vaan yksi päivä aikaa käydä kävelemässä tuo reitti, joten viivästyneestä alkupäivästä huolimatta, oli perille päästävä samana päivänä. Matkaa ei ollut tuhottomasti, mutta pimeällä ajaminen ei ole kivaa, varsinkin kun tiesin olevani matkalla vuoristoon. Niinhän siinä sitten kävi, että aurinko alkoi laskea, kun ajoin kohti ensimmäistä vuorenrinnettä. Niin, niitä kellojahan tosiaan siirrettiin tunti taaksepäin. Ja tosiaan ajoin juuri rajan yli ja taas hulahti yksi tunti kellosta. Ei siis toivoakaan keretä perille valoisaan aikaan. 

Ei kai se nyt niin paha voi olla. Eihän? Lähdin kipuamaan ylös vuorta. Me pärjätään Pösilö kyllä, ajetaan varovarovasti ja tarkkaillaan, että riittääkö kännykkäverkko. Hetken päästä tie alkoi huonontua. Pari autionoloista kylää jäi taakse. Ja koska serpentiinitiet ei ole mutkineen riittävän kivoja, niin tottakai se toinen kaistakin siitä hävisi. Mutta toisaalta näin pimeällä näkee mutkissa valoista, jos joku tulee. Jaa, tai siis näkisi, jos en ajaisi pilven sisällä. Onhan tää tietenkin täysipainoisempaa tämä näkemättömyys tälleen, kun valoistakaan ei ole enää apua.

No toisaalta, ei täällä ainakaan paljoa vastaantulijoita ole, eipähän tarvitse väistellä. Seuraavaan 20 kilometriin en tosiaan nähnyt yhtään autoa, enkä taloa. Paitsi vuoren päällä olevan kirkon. Sen näin, koska se oli valaistu kirkkailla jouluvaloilla. Tuosta ei paljoa kirkko enää karmivammaksi muutu. Ensimmäisen vuoren ylityksen jälkeen tuli vastaan pieni täysin pimeä kylä. En tiennyt ilahtuako vai pelätäkkö, kun yhden mutkan takaa tielle ilmestyi vanha setä ja lehmä. Tässä kaikki elämänmerkit hetkeen. Mihinköhän mä oikein olen matkalla.  

Pari vähän eloisampaa kylää ohitettuani, pääsin vihdoin perille seuraavan päivän patikoinnin lähtöpaikalle. Tätä oli kehuttu hyväksi yöpaikaksi. Kaunis joki ja kaikkea. Seisoin tyhjällä parkkipaikalla keskellä pimeää metsää. Ympärillä vaan vuoria ja kohiseva koski. Okei, nyt on aika karmivaa. Vaikka kuinka arvostankin yksityisyyttä, niin yöpaikoissa preferoin paikkoja, jossa on muitakin. Karavaanaritoveri luo turvaa. Tiesin vähän matkan päästä olevan toisen parkkiksen. Tie tänne oli aika tuskaisen jyrkkä, eikä tehnyt yhtään enää mieli ajaa. Mutta pakkohan täällä oli jossain olla muitakin. Jatkoin siis ajoa. Löysin toisen tyhjän parkkipaikan, sillä erolla, että siellä ei ollut edes katuvaloja. Äkkiä takasin ensimmäiselle parkkikselle. Ihan sama, syököön mörkö tai tulkoon tappajaraiskaajakiusaaja. Nyt väsyttää ja on niin nälkä, että tuonne vuorille en enää lähde.

Laitoin kaikki mahdolliset turvavermeet paikalleen. Takaovet sisältä säppiin, etuovet köydellä kiinni, auto parkkikselle ajosuuntaan, puukko pöydälle, sumutin ja pilli esille. No tolla pillillä nyt ei paljoa tee, ei sitä kukaan kuule, mutta särkeepähän möröllä ainakin korvia. 

Olin niin kärttynen ja väsynyt, että sain ihme kyllä unta aika nopeasti ja kosken kuohuna peitti onneksi alleen kaikki epäilyttävät metsän äänet. Heräsin aamulla vähän turhan aikaisin, mutta ihan suht ok nukkuneena. Ajattelin että lähden ottamaan joesta ja rannasta pari kuvaa, ovat varmaan näin valoisalla hienoja. Hyppäsin upeassa vihreässä aamutakissani tukka pystyssä ulos autosta. No mutta kiva, nyt sitten parkkiksella on väkeä vaikka kuinka ja kiva kun siihen viereen parkkeerasitte. Huomenta vaan teillekin, tää on tätä suomalaista metsäläismuotia. 

Että semmonen tarina. 

Eiku niin! Se passadicos Da Paiva, siitähän mun piti kertoa. Reitti on puusta rakennettu silta, joka kulkee 8,7 kilometriä joenviertä Areinhon ja Espiuncan välillä. Areinhon päässä lähdettäessä on ensin iso iso nousu portaita pitkin ylös ja sitten pitkä lasku alas. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, tai sitten kävellä edestakaisin. Areinhosta lähtiessä reitti on huomattavasti helpompi, varsinkin jos tekee niin kuin minä ja huijaa alun. Tajusin siinä parkkiksia yöllä vaihtaessani, että toinen parkkis on huomattavasti ylempänä. Virallinen reitti lähtee alaparkkikselta, mutta yläparkkikselta pääsee huoltotietä suoraan portaiden yläpäähän ja pääsee skippaamaan reitin rankimman osuuden. Huoltotietä ei näy ainakaan google mapsissa, enkä löytänyt siitä muualtakaan mainintaa, mutta löysin sen Gaian karttasovelluksen avulla. 

Areihnon päässä heti nousun jälkeen tulee riippusilta Arouca 516. Tämä ei ole pakollinen, mutta suositeltava lisä reittiin. Silta on 516 metriä pitkä ja sieltä on 190 metrin pudotus alla kulkevaan jokeen. Sekä silta, että kävely pitää maksaa etukäteen netissä, paikalla ei ole lipunmyyntiä. Sillalle lippua ostaessa tuli päättää mihin aikaan sinne menee. Sillalle otetaan porukkaa ryhmä kerrallaan. Pelkkä kävely on vaan pari euroa, silta 12 euroa (sisältää kävelyn). Kävelyyn liput voi osta täältä: http://www.passadicosdopaiva.pt/  ja sillalle täältä: https://516arouca.pt/en/

No niin, se silta. Olihan se aikamoinen. Rakenteet ovat tukevat, sinne mahtuu kuulema 1800 ihmistä ja rakenteet kestäisivät paljon enemmänkin. Meitä on kaksi ryhmää, toiset toisessa päässä siltaa ja toiset toisessa. Meidän ryhmässä on vaan noin 30 henkilöä. Mutta kun se vaappuu. Ja siitä näkee läpi. Ja se on korkealla. Tein virheen kävellessäni ja katselin lattian ritilälevyjen kiinnityksiä. Kestääköhän nuo? Mitä jos tuo levy tuosta luiskahtaa? Hetken kävelyn jälkeen alkoi helpottaa, pahimmissa kohdissa oli kyllä pakko nostaa katse tiukasti vastarantaan. Korkeimmillaan pudotus jalkojen alla näyttää aika pahalta. 

Sillalla käynnin jälkeen oli aika lähteä varsinaiselle reitille. Kävelin portaita alas aika pitkään ja mietin siinä kävellessä, että toisesta suunnasta tämä olisi kyllä ollut aika kipuaminen. Nousua on aika pitkään, mutta suuri osa nousumetreistä tulee aika lyhyellä pätkällä. Jos reitin kävelee koko matkan ja edestakaisin, tulee portaita todella paljon. Edestakainen matka kannattaa kuulema aloittaa Espiuncasta, koska silloin loppu on helpompi. Jos itse kävelisin edestakaisin, miettisin kyllä kääntymistä jo sillan kohdalta takaisin. Sinne alas parkkikselle tuskin kannattaa kävellä, siellä on vaan pieni ranta ja joku kahvila. Toki hyvän lisätreenin siinä saa, kun kipasee vielä nekin portaat alas ja ylös. 

Itse reitti oli ihan kaunis ja tähän suuntaan hyvin helppoa käpeksittävää. Kävelyä tuli kellon mukaan yhteensä vähän yli 11 kilometriä. Jotenkin vaan jäi vähän pliisuksi. Mutta jos et joen vartta ole hetkeen kävellyt, niin ihan kelpo reitti. Kummassakin päässä reittiä on kahvila ja takseja, eipä juuri muuta. Jos kävelee vaan yhteen suuntaan, niin taksi takaisin maksaa 15–20 €. Itse maksoin 16 €, tinkasivat herrat siinä keskenään, kun olin ainoa asiakas ja kuskeja monta. Matka takaisin kesti noin 10min. 

Semmonen reitti. Varmasti ihan kiva, ehkä mulla oli vaan huono päivä. Ja veikkaan että ekojen portaiden skippaaminen vei jukun hommasta. Meni liian sunnuntaikävelyksi ja jotain jäi puuttumaan. Vähän kun sellainen keskiverto kyykkyviini. Ihan kiva kasi puol ja toimii hyvin tietyissä tilanteissa, mutta täyteläisyys puuttuu.